Puistokatu 4:n tiimin tuorein lisäys on vanhempainvapaan ajan sijaisena aloittanut ohjelma-asiantuntija Minttu Salminen. Lue Mintun vinkit hyvään elämään planetaarisissa rajoissa ja toivon ylläpitämiseen!
Tavoittelemisen arvoisessa tulevaisuudessa on yllätyksellisyyttä, riemua ja rakkautta. On läheisiä ihmisiä, joita tekee mieli halata. Luonnosta pidetään huolta. Vaikealta tuntuvia asioita lähestytään, eikä ongelmille tee mieli kääntää selkää.
Tavoittelemisen arvoisessa tulevaisuudessa oma hyvinvointini rakentuu vähemmän toisten työstä hyötymisen varaan, ja enemmän omalle ja yhteiselle ponnistelulle.
Hyvässä elämässä on aikaa pysähtyä ja kuunnella luonnon sekä ihmisten ääniä. Saa rakentaa päiviä, hetkiä ja kokemuksia yhdessä muiden kanssa eikä pelota, että jää elämässä yksin.
Ehkä jonkinlainen tarve etsiä tasapainoa?
Mieli tuntuu rakentuvan erilaisten kysymysten ja vastausten jatkuvasta etsimisestä, löytämisestä ja kadottamisesta, ja on välillä aikamoinen hurlumhei! Kysymykset hyvästä elämästä ovat aina olevan läsnä mielen sopukoissa, ja nykyään mietin niitä ilolla!
Uskon, että ilmastokriisiin ja mielenterveyskriisiin löytyvät ratkaisut ovat osittain samansuuntaisia. Kulutamme itseämme ja luontoamme kovalla sykkeellä kilpaillen näennäisesti pienistä resursseista. Jokainen väsyy joskus, on heikko ja tarvitsee apua pysyäkseen kyydissä. Tekee meille hyvää miettiä, miten voimme rakentaa planeetan rajoissa hyvän elämän kaikille, ei vain harvoille.
Olen onnellisimmillani kun saan rakentaa parempaa maailmaa yhdessä muiden kanssa pienillä tai isoilla ponnistuksilla. Olen sydämeltäni maailmanparantaja, enkä enää häpeä sitä. Yhteisön rakentaminen on parasta, mitä tiedän!
Kaikki!
Jatkaa:
Sitoutumista! Nykyään en peru tai siirrä kalenterista lähtökohtaisesti mitään. Jos ystävä sairastuu ennen sovittua teatteri-iltaa, menen yksin teatteriin ja vaikka lasillisille sen jälkeen, ja se on aivan ihanaa sekin! Jos työkokous siirtyy, käytän lähtökohtaisesti varatun ajan sen miettimiseen, miten voin omassa työssäni edistää ko. asiaa. Elämä on paljon helpompaa kun tekee sen mitä on suunnitellut ja jättää lopun ajan vapaaksi seikkailulle!
Lopettaa:
Kahvihävikin. Pienet paheet kuuluvat elämään, enkä missään nimessä haluaisi lopettaa kaikkea hyödytöntä, mutta oma kahvihävikkini ärsyttää. Keitän täysin sattumanvaraisia määriä fiiliksen mukaan päivittäin, ja tästä seuraa hävikkihyökyaaltoja. Aion lopettaa tämän ja ryhtyä arvioimaan ja laskemaan. Motivoin itseäni pakastamalla hävikkikahvin jääpalamuotteihin ja tekemällä siitä jääkahvia, koska ylimääräisen lavuaariin kaataminen on liian helppoa.
Aloittaa:
Välkät eli välitunnit! Ajattelimme aloittaa ulkovälkät työporukallamme. Taukojen pitäminen on supertärkeää, jotta oma energiataso pysyy tasaisena, ja illalla jaksaa palautua ja yöllä levätä. Olen kuitenkin huono pitämään taukoja, joten yhteinen välkkä, jossa mennään säällä kuin säällä pihalle hyppimään narua, pelaamaan polttopalloa, peiliä ja maata vartiksi on ihan ehdoton. Aikuisten pitää leikkiä pihapelejä, koska niistä tulee iloinen ja toiveikas olo!
Saiko joku ajatus nyökyttelemään? Oletko eri mieltä? Tule mukaan keskusteluun Puistokadun Instagramissa ja Twitterissä
Tutustu myös Puistokadun muihin tiimiläisiin, Vesaan, Minttuun, Ninaan ja Joeliin!