Friendly Demonstration Vol. 1

• 15.3.2021 16:00 - 17:00
• Julia Thuren, Jussi Herlin ja Lotta Kaila
• Zoom Video Call

Virtuaalisessa takahuoneessa tunnelma on odottava ja pisaran verran jännittynyt.

“Tunnustan, että en ole aiemmin juurikaan miettinyt, mitä hyvä elämä on. Olen viime aikoina lähinnä miettinyt, miten kimalainen oppii”, pölyttäjätutkija Lotta Kaila sanoo Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan trooppisten kasvien välistä. Keskustelun teemoja, hyvää elämää ja tavoittelemisen arvoista tulevaisuutta hän kertoo kypsytelleensä hitaasti viime päivät.

“Tämä keskustelu menee varmasti syvälliseksi, mutta luotan siihen, että poimitte meidät takaisin konkretiaan, jos uhkaamme jäädä liian syvälle”, hissiyhtiö KONE Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Herlin puolestaan pohtii. Sovimme, että syvällisyys on tässä keskustelussa sallittua.

Somevaikuttaja, toimittaja ja kirjailija Julia Thurén kertoo pallotelleensa illan isoja kysymyksiä etukäteen ystäviensä ja 20 000 seuraajansa kanssa. Kutkuttavia teemoja, joita hänkin myöntää pyörittäneensä ihmeellisen vähän.

Nämä kolme rohkeaa keskustelijaa ovat lupautuneet Puistokadun keskustelusarjan ensimmäiseen tilaisuuteen puhujiksi. Keskustelusarjan nimi, Friendly Demonstration, merkitsee suomeksi käännettynä joko ystävällistä mielenosoitusta tai ystävällistä esimerkkiä. Molempia tarvitaan tässä ajassa. Tapahtumasarjan tarkoitus on kannustaa ihmisiä jakamaan oman elämänsä lähtökohtia, pohtimaan tulevaisuuden visioitaan ja kuulemaan ja kommentoimaan kanssakeskustelijoiden ajatuksia. Ensimmäisellä tilaisuudella on myös toinen funktio: selvittää, onko syvälliselle keskustelulle ylipäätään tilausta ratkaisukeskeisessä maailmassamme. Yksi käytännöllinen tavoite on myös kokeilla, sopiiko syvällisyys yhteen Zoomin ja tunnin aikaikkunan kanssa.

Avaamme tilaisuuden, osallistujalaskuri harppoo topakoin askelin ylöspäin ja chat herää henkiin. Huokaamme innostuksesta ja vähän helpotuksesta. Keskustelu voi alkaa.

Mitä on hyvä elämä?

Julia: Hyvä elämä on kuulumista johonkin yhteisöön, jossa tulee hyväksytyksi ja kokee voivansa palvella toisia. Merkityksellisyyden kokemusta saimme pitkään uskonnosta. Olimme matkalla jonnekin, ja se joku paikka oli usein taivas. Mutta nyt tavoitteet sijaitsevat monella tämän elämän puolella. Tuntuu, että prioriteetit ovat pikkuisen hukassa ja määränpäiden tulee muuttua, jos haluamme pysyä planeetan rajoissa.

Lotta: Monimuotoisuus on yksi parhaista sanoista maailmassa. Ajattelen, että elämä olisi hyvää jos eri lajien arvostamisen lisäksi oppisimme arvostamaan monimuotoisuutta oman lajimme sisällä. Määritelmäni hyvästä elämästä lähtee siitä, että hyväksymme toisemme.

Jussi: Ensiksi menin tunteen kautta: hyvän elämänhän pitää olla tietysti onnellista elämää. Mutta ei se voi olla pelkästään onnellista, koska onnellisuus määrittyy aina jonkun muun tunnetilan kautta. Tarvitsemme myös sinnittelyä ja haasteista selviämistä. Sukupolvellamme on kaikkiin asioihin vähintään kymmenkertaisesti vaihtoehtoja ja ulkoistamme valintoja suosittelualgoritmeille. Olisi hyvä, että meillä olisi sopiva määrä sopivan tärkeitä valintoja, joiden kautta pystymme aktiivisesti muokkaamaan omaa ja muiden elämää paremmaksi. Haastan vähän hyväksytyksi tulemista. On tärkeää, että harjoitamme hyväksymistä. Jos keskitymme liikaa hyväksytyksi tulemiseen, on vaikea tehdä päätöksiä.

Miltä näyttää tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus?

Jussi: Tavoittelemisen arvoisessa tulevaisuudessa kukaan ei ole pelkääjän paikalla. Tai katso vierestä kun päätökset tehdään muualla. Tavoittelemisen arvoisessa tulevaisuudessa kaikilla on toimijuutta johonkin elämänsä ja muiden elämien osa-alueisiin. Ehkä se vähentäisi pelkoa.

Julia: Tulevaisuudessa kollektiiviset prioriteettimme menevät uusiksi ja alamme mittaamaan asioita enemmän ajan kuin rahan kautta. Ehkä luovumme pikkuhiljaa suorituskeskeisyydestä ja ajattelemme, että ihminen on arvokas sellaisenaan. Suomessa työviikkoa on lyhennetty viimeksi 1960-luvulla. Aina kun asia nostetaan pöydälle, tulee puhe huoltosuhteesta ja kommentti kuuluu: ei mitään saumaa, kun tehokkuus ei ole lisääntynyt. Ihmisten on päinvastoin tehtävä enemmän töitä, että saadaan pidettyä hyvinvointi yllä. Mutta mikä hyvinvoinnin tason pitäisi olla, että työtä ei tarvitsisi tehdä niin paljon?

Lotta: Tässä risteän vähän Julian ja Jussin ajatuksista. Tulevaisuuden näkymänne olivat ihmiskeskeiset, mutta minulle varmaan ammattini takia tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus tuo ensimmäisenä mieleen sen, että kunnioittaisimme muita lajeja oman lajimme rinnalla, ja näkisimme oman lajimme muiden lajien joukossa. Sen jälkeen, toisena tavoittelemisen arvoisena asiana tulee monimuotoisuuden kunnioittaminens oman lajimme sisällä.

Positiivisia tulevaisuuskuvia rakennetaan tänään hyvien esimerkkien kautta, jotka innostavat muut mukaan. Te kaikki edustatte valtaa ja luotte esimerkkejä. Millaisena näette vallankäyttäjän roolinne? Miten somevaikuttajan, tutkijan ja suuryrityksen päättäjän valta velvoittaa?

Julia: Somessa normalisoidaan asioita: Mitä on hyvä arki? Mikä on tavoittelemisen arvoista? Jos kehuskelisin, että on hirveä kiire, normalisoisin kiirettä. Tai jos jakaisin #ootd, outfit of today, että taas on päällä uudet vaatteet, normalisoisin kulutuskulttuuria. Tykkään itse enemmän siitä, että teen ja olen, enkä päästele sellaista metapuhetta, että “mä tarkoituksella teen näitä valintoja, koska”. En laita instagramiin kuvia uusista vaatteista tai lentomatkoista, mutta en myöskään jeesustele sillä, että “hei olen pyhä ihminen”. Hyvin konkreettisesti valta näkyy niin, että jos tulee vaikka lakialoite turpeesta, voin mobilisoida vuorokaudessa tuhat ihmistä allekirjoittamaan, osallistumaan mielenosoituksiin tai saada heidät ajattelemaan aihetta. Viime ajat agendalla on ollut vastuullinen sijoittaminen. Myös tällaiseen kylmään sijoitusmaailmaan pitää saada lämmintä puhetta siitä, miten raha voi muuttaa maailmaa. Kaikkiin elämänalueisiin kuuluu maailman parantaminen.

Lotta: Koen tutkijan asemasta tulevan vallan aika pieneksi tällä hetkellä. Jos miettii millaista hätähuutoa tiedeyhteisö huutaa tällä hetkellä, niin liian usein yksityisen tai julkisen sektorin teot jäävät pieniksi, mallia “Teimme hyönteishotelleja, jee”, tai sitten uutisoidaan, miten F1 kieltää muovipullot ja se on merkittävä harppaus kohti ekologisuutta. Ei ole. Koen ympäristötutkijoiden vastuuksi sen, että pääsisimme asiantuntijoina kohti sitä asemaa, missä ekonomistit ovat nykypäivänä. Meidän pitää kehittyä viestinnässä, sillä emme saa ääntämme tarpeeksi selkeästi esiin. Omassa työssäni yritän viedä viestiä kaikissa mahdollisissa kanavissa.

Jussi: Minulla on hitaampaa ja pidemmällä aikajänteellä toteutuvaa valtaa, kuin vaikka jos vertaan some-vaikuttajaan. Se on myös näkymättömämpää. Aluksi ajattelin valtaa ihmisten toimintaan vaikuttamisena, mutta Lotan aiempien puheenvuorojen kautta oli pakko myös alkaa miettiä sitä, että onhan meillä kaikilla valtaa, ei vain toistemme yli vaan yli muiden lajien – paitsi yksilöinä, myös edustamiemme organisaatioiden tasolla. Ja ne valinnat mitä teemme, ne vaikuttavat paitsi ihmisiin toisella puolella maailmaa, myös eliöihin.

Mikä luo toivoa?

Lotta: Toivoa luo työn tekeminen siellä, missä murros tapahtuu. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä hyönteistutkijaksi, päinvastoin: Mitä kauempana omasta työstä vaikka luonnon monimuotoisuus on, sitä suurempi vaikutus asian esiintuomisella ja edistämisellä omalla tontilla todennäköisesti on. Viisi vuotta sitten kun kerroin tekeväni pölyttäjien kanssa töitä, vastaanotto oli sellainen että voi, miten söpöä, kiva että tollaisellekin on löytynyt töitä. Nyt vastaanotto on sellainen, että onpa siistiä. Asennemuutoksen alkaa huomaamaan ja se on palkitsevaa.

Julia: Toimittajana toivoa luo se, että vuoden 2018 IPCC-raporteista lähtien ilmastonmuutoksesta on keskuskeltu huomattavasti voimallisemmin mediassa. Mediahuomio on puolestaan kallistanut yleistä mielipidettä siihen suuntaan, että hiilineutraaliuteen suhteen saadaan koviakin ratkaisuja läpi. Niin kauan kun jaksamme rummuttaa ja pitää tätä asiaa esillä, ja sitä tämä tulee loppuelämä olemaan, niin asiat etenee. Hahmotan tätä kolmiyhteytenä: yritykset, poliitikot ja kansa, joista kansa on tärkein. Se voi ainakin demokratiassa päättää ketkä ovat päättäjinä ja minkä yritysten asiakkaina pysytään. Yksilö ei voi tietenkään itsekseen ratkaista mitään, mutta toivoa luovat yhteisöt, jossa asiaan uskovat ihmiset voivat tavata ja edistää asioita. Lannistaminen ja kyynisyys on paljon helpompaa kuin toivon luominen. Voidaan sanoa, että toivo on naiivia ja lapsellista, kun päin helvettiä tässä ollaan menossa. Mutta mitä järkeä missään on, jos ei ole toivoa?

Jussi: Olen toiveikas, koska momentum on muuttunut ja kivi vierii toiseen suuntaan. Tosi lyhyessä ajassa on havahduttu siihen, että on tehtävä tosi paljon maailman pelastamiseksi. Muutos on mahdollista, ja me tulemme aktiivisen elämämme aikana näkemään paljon. Paljon katastrofeja ja draamaa, ja varmaan yhden ihmiskunnan historian isoimmista muutoksista toivottavasti parempaan suuntaan. Se luo toivoa minulle.

Kenen haluaisit seuraavaksi jakavan ajatuksia hyvästä elämästä ja tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuudesta? Otamme ehdotuksia vastaan! Sarjan seuraava tilaisuus järjestetään 19.4. klo 16–17 Zoomissa.

Keskustelu jatkuu #FriendlyDemonstration ja #Puistokatu4 tunnisteilla sekä Instagramissa että Twitterissä. 

Ja mistä tässä kaikessa nyt olikaan kyse? Tutustu Puistokatu 4 -hankkeeseen tästä.

Kuuntele tallenne!