MISTÄ KYSE?

Ekologinen kriisi määrittää meistä jokaisen tulevaisuutta, mutta keskustelu ratkaisuista on harvojen käsissä. Puistokatu 4 on tila, joka on omistettu ratkaisujen pohtimiseen mahdollisimman moniäänisesti ja myötätuntoisesti, tieteellisiä faktoja unohtamatta.

Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevan talon remontti valmistuu keväällä 2022, jolloin se aukeaa tapahtumapaikaksi, työtilaksi ja kahvilaksi kaupunkilaisille. Kutsumme sinut nyt mukaan kasvavaan yhteisöön, jonka kanssa suunnittelemme yhdessä hankkeen suunnan ja sisällöt.

Liity mukaan

MISSIO

Tällä hetkellä ympäristökeskustelu eriarvoistaa, eikä siihen ole kaikille pääsyä. Puistokatu 4:n tavoite on saada mahdollisimman laaja ja monipuolinen joukko ihmisiä mukaan suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta. Vain jos ymmärrämme toisiamme ja itseämme, pystymme tekemään reiluja valintoja yhdessä.

Uteliaisuus
Taustaorganisaatiot

Puistokatu 4 on kahden ympäristötoimijan, Maj ja Tor Nesslingin Säätiön sekä Tiina ja Antti Herlinin säätiön käynnistämä hanke.

Tiimi
  • NINA RUOTSALAINEN

    Nina on Puistokatu 4:n kokemusjohtaja eli CXO. Koko Puistokatu 4:n ohjelma tulee kulkemaan hänen hyppystensä läpi. Jos siis haluat keitellä kasaan yhteistä tekemistä, ota yhteys Ninaan! Tämän pienen ihmisen iso sydän sykkii hellyydelle ja huolenpidolle, ja sen tahti on vahvasti toimintaan kallellaan! Nina oli täydellinen tyyppi Puistokadun avainrekrytoinniksi: kokemusta löytyy niin urbaanien viihtymisalueiden konseptoinnista, coworking-tilojen kehittämisestä ja johtamisesta kuin Suomen ensimmäisen ilmastomielenosoituksen organisoinnista - ja lukuisia muitakin rautoja on kestotulessa. Silti Ninan läsnäolo on aina rauhoittava eikä hänen seurassaan kollektiivisen “kaikki menee hyvin” -tunteen laskeutumista voi oikein estää!

  • Minttu Jaakkola

    Minttu on viralliselta titteliltään Nesslingin säätiön tutkimusjohtaja, mutta häneen sopivat myös kaikki nämä i-alkuiset kuvaukset: innostaja, ideoija ja ihan käsittämättömän aikaansaava ihminen. Minttu on koulutukseltaan ekologian ja evoluutiobiologian tohtori, jonka väitöskirja käsitteli muurahaisten sosiaalisuuden evoluutiota. Ei siis ole sattumaa, että hänen maailmankuvansa perustuu kanssaeläjien kunnioitukseen ja yhteistyöhön.

  • Anna Herlin

    Anna on kehitysjohtaja perheensä perustamassa Tiina ja Antti Herlinin säätiössä. Kasvavassa säätiössä rooli tarkoittaa ennen kaikkea yhteisön rakentamista, mikä onkin Annalle ominaista. Anna vietti lapsuutensa maatilalla, ja vaikka hän on taustaltaan yhteiskuntatieteilijä ja humanisti, viimeisimmät vuodet ympäristöaiheiden parissa tuntuvat kaivatulta paluulta juurille. Tällä hetkellä Anna haastaa itseään puhumaan ympäristöaiheista ilman taistelu- ja armeija-sanastoa - vaikeaa, muttei mahdotonta!

  • Annina Huhtala

    Annina on todennäköisesti Suomen valoisin ihminen ja miellyttävin viestintävelho, jonka käsissä asiantuntijoiden kuivakat tekstit muuttuvat helposti ahmittaviksi ja ihanasti oivalluttaviksi kokonaisuuksiksi. Kerrytettyään kokemusta toimittajana, perustettuaan viestintätoimiston ja opiskeltuaan neuroestetiikkaa Annina on viimeisimmäksi kääntänyt huomionsa ja taikasauvansa oppimisen innovaatioihin. Päätyönsä ohella Annina loihtii Puistokatu 4:n ilmatilaan taikapölyä konseptin ja viestinnän osalta ja tuo oman korvaamattoman panoksensa kuplivaan tiimiin.