Puistokatu 4:n talopäällikkönä aloittanut Vesa Hoikka vannoo aloitteiden nimeen ja toivoo Puistokadulle erityisesti heitä, jotka etsivät itsestään kysymisen, kyseenalaistamisen ja muutoksen voimaa. Talopäällikkönä Vesa vastaa siitä, että talon käyttäjillä on parhaat mahdolliset olosuhteet keskittyä tehtäviinsä.
Minulle tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus on syyt ja seuraukset huomioon ottava ja niitä muovaavista olosuhteista avoimesti keskusteleva eliöiden ja olentojen sisaruus. Tuo sisaruus ei ole ideoiden ja alueiden kilpailua eikä alistamista ja alistumista, vaan jokaisen kokema yhteinen olemisen hetki.
Hyvä elämä näyttää esimerkillä. Se on tiedon ja taitojen vapaata kartuttamista, ominaisuuksien tuntemista ja soveltamista elämän eri osa-alueille. Hyvä elämä on vapautta valita ja myös vapautta luhistua valintojen edessä. Hyvä elämä on ainoa mahdollisuus tehdä hyvää.
Olen saanut opetella kysymään. Halu kysyä syntyy siitä, että tuntee oman arvonsa kysyjänä, ja siitä, että on asemassa, jossa kysymyksiäsi kuunnellaan.
Se tekee onnelliseksi. Mikään ei ole niin palkitsevaa kuin olla osana yhteisön muodostumista. Oli kyse sitten bändin perustamisesta, kyläyhteisöön muuttamisesta tai uudesta työyhteisöstä, ihmisten kohtaaminen on eteenpäin työntävä ja toivoa luova voima.
Toivon Puistokadulle erityisesti teitä, jotka etsitte itsestänne kysymisen, kyseenalaistamisen ja muutoksen voimaa – eri näkökulmien rauhallista kuuntelua ja omien käsitysten armollista päivittämistä.
Jatka eteenpäin, päivästä toiseen. Taakse voi katsoa ja kannattaakin, sillä monet asiat on tehty ainakin kerran väärin ennenkin. Jatka konditionaalin käyttämistä harvakseltaan. Jatka kysymistä ja esitä kysymyksille jatkokysymyksiä. Jatka itsesi kuuntelemista ja etenkin niiden kuuntelemista, joita et vielä koe kaltaisiksesi.
Lopeta pelkäämästä olevasi väärässä, tyhmä tai liian herkkä. Lopeta tarve nähdä näitä ominaisuuksia muissa. Lopeta julistaminen, todistelu ja piittaamattomuus. Lopeta luulot pyyteettömyydestäsi.
Aloitetaan yhdessä. Aloitetaan ajoissa. Aloitetaan heti. Tehdään aloite! Mennään kävelylle. Aloitetaan pitämällä kädestä. Otetaan kahvikupit ja mennään terassille, Puistokadun terasille.
Saiko joku ajatus nyökyttelemään? Oletko eri mieltä? Tule mukaan keskusteluun Puistokadun Instagramissa ja Twitterissä.
Tutustu myös Puistokadun muihin tiimiläisiin, Annaan, Minttuun, Joeliin ja Ninaan!