Puistokatu 4:n toimijat

Puistokatu 4:ssä työskentelee kerrallaan kymmenkunta eri alojen toimijaa, joiden työn ytimessä on ekologisesti kestävän tulevaisuuden ratkaisukeskeinen rakentaminen. Toimijajäsenet työskentelevät Puistokatu 4:n toisen kerroksen Sinisessä huoneessa.

 

Lue lisää toimijajäsenistämme alta!

Akordi
Akordi

”Olemme voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys. Toimimme ympäristökiistoissa neutraalina osapuolena ja monenvälisen neuvottelun asiantuntijana. Ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisessa tarvitaan vaikeimpien kysymysten yhteistä avaamista ja selkiyttämistä.

 

Olemme toimineet välittäjänä noin sadassa ympäristöä ja luonnonvarojen käyttöä koskevassa prosessissa. Ne vaihtelevat mittakaavoiltaan valtakunnallisista politiikkalinjauksista alueellisiin suunnitelmiin ja paikallisiin hankkeisiin. Esimerkkejä näistä: Iijoen vesistövision laadinta, Saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnittelu, susikannan hoitosuunnitelman päivitys, pohjoismaisen merimetsotyöryhmän työ ja valtion ja ympäristöjärjestöjen välisten metsäkiistojen ratkaisu. Puistokadulla haluamme oppia muilta ja jakaa sitä mitä me olemme oppineet.”
Ceyda Berk-Söderblom
Ceyda Berk-Söderblom, MiklagårdArts

”I am an independent arts manager, curator, festival programmer, entrepreneur, and public advocate for diversity, equity and inclusion. As its artistic director, I run MiklagårdArts, a facilitator and enabler for transnational and transcultural collaborations. I initiated collaborations with the established institutions of Finland, such as the National Museum of Finland, HAM, Amos Rex, Musica nova Helsinki, Aalto Arts, University of the Arts Helsinki, Helsinki Philharmonic etc., and curated projects abroad.

 

I like the whole idea behind Puistokatu 4 and its purpose to connect people from different practices and professional backgrounds. It’ll be wonderful to be surrounded by like-minded people and a part of a community.”

Climate Move
Climate Move, Ilmastoveivaajat ry

”Vuoden 2019 Ilmastoveivi-kampanjasta alkunsa saanut Climate Move tarjoaa matalan kynnyksen keinoja ja yhteisön kunnianhimoisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan edistämiseen. Toimimme noin 20 aktiivisen vapaaehtoisen voimin, minkä lisäksi satunnaisemmin toimintaan osallistuu joitain kymmeniä aktiiveja. Jaamme tietoa ilmastoasioista sekä vaikutamme ilmastopolitiikkaan olemalla aktiivisesti yhteydessä päättäjiin. Lisäksi tarjoamme asiantuntijatietoa ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä teemme tiivistä yhteistyötä muiden ilmastoliikkeiden kanssa erilaisten marssien, somekampanjoiden ja konseptien kautta.

 

Aktiivimme kokoontuvat viikottain suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa. Puistokadulla meidän on tarkoitus järjestää mm. aktiivien tapaamisia ja matalan kynnyksen ilmastoaiheista tapahtumia.”

Creasus ry
Creasus ry

”Olemme luovan kiertotalouden kehittämisyhdistys. Vastaamme verkostoista ja viestinnästä Uudenmaan liiton, Taideyliopiston ja Aalto-yliopiston LUOTO-hankkeessa, jossa pyritään vauhdittamaan luovien alojen kestävyysmurrosta ja uusien, vihreämpien toimintamallien käyttöönottoa niissä. Pyrimme jakamaan tietoutta ja toimintamalleja mahdollisimman avoimesti erilaisten luovan alan toimijoiden kanssa. Tunnemme alan hyvin ja meillä on monipuolisesti kontakteja rahoittajista taiteilijoihin ja organisaatioihin.

 

Odotamme Puistokatu 4:n toiminnassa erityisesti vahvaa yhteisöllisyyttä ja uusia mielenkiintoisia kontakteja. On upeaa, että saman katon alle on saatu toimjoita, joiden tavoitteet ovat yhdessä vahvasti kestävämmässä tulevaisuudessa, mutta keinot erilaiset.”

Ekosäätiö
Ekosäätiö

”Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Ekosäätiö perustettiin sosiaali- ja ihmiskuntapoliitikko Pekka Kuusen muistosäätiöksi. Säätiön tarkoituksena on ekologisesti kestävän kehityksen edellytyksiä parantavan tieteellisen tutkimuksen ja muun toiminnan tukeminen. Tehtävässä hyödynnetään ja kehitetään Kuusen Tämä ihmisen maailma ja Ihmisen eloonjäämisoppi, pieni alkeiskirja -teosten aatteellista ja tieteellistä perintöä.

 

Olemme valmistelemassa Pekka Kuusen ihmiskuntapoliittisten kirjojen päivitystä, uutta oppikirjaa ja eväitä antroposeenin seuraaville vuosikymmenille. Edistämme ylisukupolvista vuoropuhelua kestävyydestä ja planeettapolitiikasta. On luovuttava vanhasta ja keksittävä kokonaan uusia kestäviä tapoja toimia ja pitää huolta niistä, jotka kärsivät muutoksissa. Puistokadulla järjestettävä luento- ja keskustelusarjamme Ihmisen eloonjäämisoppi kannustaa isoihin muutoksiin.”

Erätauko-säätiö
Erätauko-säätiö

”Vuonna 2019 perustettu Erätauko on riippumaton ja voittoa tavoittelematon toimija, jonka tavoitteena on vahvistaa demokratiaa, luottamusta ja yhteiskunnallista resilienssiä. Järjestämme dialogeja, joissa pyritään keskustelemaan rakentavasti ja mahdollisimman tasavertaisesti yhteiskunnallisista asioista. Meille tärkeää on kutsua mukaan erityisesti heitä, jotka eivät yleensä osallistu. Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän tulevaisuuden pohtiminen näkyy keskusteluteemoissamme sekä yhteistyökumppanuuksissamme. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä esimerkiksi Ylen, Suomen partiolaisten, Kvs-säätiön, pohjoismaisen ministerineuvoston sekä useiden kuntien kanssa.

 

Tavoitteenamme on, että Puistokatu 4 toimisi Erätauko-säätiön kotipesänä. Esimerkiksi Erätauko-säätiön työntekijöiden työskentely, mahdolliset koulutukset, tapaamiset sekä dialogit, joissa pyritään tukemaan yhteiskunnallista keskustelua voisivat tapahtua jatkossa Puistokadulla. Teemme mielellämme yhteistyötä myös muiden Puistokatu 4:n toimijoiden kanssa ja tuemme Puistokadun sisäisen vuorovaikutuskulttuurin kehittämistä.”

Sonja Jaari
Sonja Jaari, NEEMO EIIG

”Olen EU:n LIFE-hankkeita seuraava konsultti ja yksityisyrittäjä. LIFE on ainoa yksinomaan luonnonsuojeluun ja ilmastotoimiin kohdistuva EU-ohjelma, ja sen rahoittamat hankkeet toteuttavat tätä ohjelmaa käytännössä. Hankkeiden onnistuessa ne edesauttavat ekologisesti kestävämmän tulevaisuuden saavuttamista Euroopassa. Työhön sisältyy neuvojen antamista hankkeille, vuosittainen vierailu projekteissa sekä raportointi komissiolle projektien edistymisestä.

 

Olen viime vuosina työskennellyt Nessling Nestin tiloissa ja huomannut, että luovimmat yhteistyöideat ja keskustelut syntyvät ihmisten välisissä tapaamisissa. Lisäksi olen voinut välittää tutkijoille tietoa LIFE-hankkeista sekä hankkeille uusia ideoita tutkijoiden työstä.  Jos halutaan saada uusia ideoita ja laajentaa ihmisten näkemyksiä, kasvokkaista kommunikaatiota ja ihmisten yhteen tuomista ei voi korostaa liikaa.”

Outi Kuittinen
Outi Kuittinen, Relex-säätiö

”Vuonna 2022 perustetun Relex-säätiön tarkoitus on parantaa ympäristön tilaa, ehkäistä ilmastonmuutosta ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Rahoitamme kaikkien eliöiden paremman tulevaisuuden eteen työskenteleviä toimijoita ja tuemme heitä myös muin mahdollisin tavoin muun muassa tarjoamalla verkostojemme osaamista heidän käyttöönsä. Työskentelen Puistokadulla säätiön rakentamiseksi ja teen sen rahoitus- ja verkostotyötä.

 

Suurin syyni tulla Puistokadulle on yhteisö: ihmiset, säpinä ja rauha ympärilläni. Odotan stimuloivia, nykyisten yhteiskuntien ajattelu- ja toimintamallien tuolle puolen meneviä keskusteluita, yhteistä naurua, hyödyllisiä neuvoja ja näennäisesti hyödytöntä, hetkellistä joutilaisuutta. Parantumattomana esteetikkona Puistokadun visuaalisesti ja ajatuksellisesti kaunis ympäristö on myös magneetti, joka vetää puoleensa. Puistokatu 4 on uudelle säätiöllemme arvokas hautomo.”

Meiju Niskala
Meiju Niskala, Meiju Niskala & People

”Olen tutkinut taiteellisessa työssäni liki 20 vuotta vuorovaikutusta, radikaalia empatiaa ja kysymyksiä kuluttajuudesta. Työstän parhaillaan uutta teosta, joka purkaa lajien välistä kommunikaatiota. Sen lisäksi käsikirjoitan ja valmistelen toiminnallista audioesseetä, joka jatkaa Helsinki Biennaalin ”Tulin kyllä ajatelleeksi, mutta hieman liian myöhään” -teoksen tematiikkaa. Teoksessa ihmislaji vapautetaan luontoon testaamaan ja mielikuvittelemaan lintulajisten kehoa.

 

Näiden lisäksi ennallistan luonnon monimuotoisuutta Ii-joen keskijuoksulla sijaitsevalla tilallani, jossa elää myös viisi vilkasta terapialammastani Ii, Hiukka, Emäs, Sivuke ja Himoke. Puistokadulta odotan tärkeän arvomaailman ja mielettömän kauniin ja inspiroivan miljöön lisäksi kiinnostavien ihmisten kohtaamisia ja kirkasmuotoista ajatusten pulppuilua.”

Mikko Pelttari & Samuli Junttila
Mikko Pelttari & Samuli Junttila, Planeetan rajat ry
”Planeetan rajat ry on journalistinen ”pop-up-toimisto”, joka toimii yhteistyöalustana dialogisille ekologista ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistäville hankkeille. Olemme käsitelleet journalistisissa projekteissamme luontokatoa ja suomalaista suosuhdetta. Meistä Puistokatu 4:n tiloja käyttävät tiedejournalisti ja tietokirjailija Mikko Pelttari (kuvassa) sekä metsätutkija Samuli Junttila. Työskentelemme omien ympäristöviestintäprojektiemme parissa.

 

Pääasiallinen syymme tulla Puistokadulle on sen yhteisö. Teemme työtä tieteen, luonnon ja yhteiskunnan ymmärtämisen kanssa, jaamme Puistokadun väen kanssa huolen luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, ja haluamme oppia lisää yhdessä.”
Outi Silfverberg
Outi Silfverberg, Luontopaneeli

”Toimin Luontopaneelin tiedekoordinaattorina. Luontopaneeli on riippumaton tiedepaneeli, jonka tehtävänä on tuoda tutkimuksen viestejä päätöksentekoon ja täten osaltaan auttaa luontokadon pysäyttämisessä.

 

Keskustelen mielelläni Puistokadun monipuolisen jäsenistön kanssa sekä esittelen Luontopaneelin toimintaa kaikille kiinnostuneille!”

Otto Tähkäpää
Otto Tähkäpää, Tulevaisuuskoulu

”Lapsille ja nuorille sekä opettajille ja kasvattajille suunnatussa Tulevaisuuskoulussa yhdistellään tulevaisuuslukutaitoa, maailmankuvaa uudistavaa oppimista ja taiteellista tutkimista monitieteiseen ympäristötutkimukseen. Ekologisessa jälleenrakennuksessa kasvatuksella ja koulutuksella on tärkeä rooli, sillä niiden avulla voidaan lisätä ihmisten tietoisuutta elämämme planetaarisista reunaehdoista, uudistaa maailmankuvamme ja elämäntapaamme sekä vahvistaa taitoja osallistua ja vaikuttaa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

 

Ekologisen kriisin ratkaisu ei ole yksin insinöörien ja luonnontieteilijöiden harteilla, vaan tarvitaan holistista ja monitieteistä lähestymistapaa. Uskon, että Puistokadun monialainen ja monipuolinen toimija- ja tutkijayhteisö voi yhdessä avata uudenlaisia näköaloja ja ratkaisuja, joita emme yksinään oli voineet nähdä tai keksiä.”

Terhi Vapola
Terhi Vapola, Greencode Ventures Oy

”Sijoitamme startuppeihin, jotka keskittyvät ympäristön ja yhteiskunnan kestävyyteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Yritystämme on toistaiseksi pyöritetty kotitoimistossa, mutta jatkossa tavoitteenamme on operoida Puistokadulta käsin. Tarvitsemme tiloja rahoittajien ja tutkijoiden tapaamiseen ja jossain määrin myös tiimin sisäiseen työskentelyyn.

 

Näemme, että dialogi Puistokatu 4:n tutkijayhteisön kanssa olisi hedelmällistä ja mahdollistaisi molemminpuolisen ymmärryksen kasvattamista. Tutkimuksesta olisi myös varmasti mahdollista saada jalostettua liiketoimintaa.”

Suomen Vesistösäätiö
Suomen Vesistösäätiö

”Olemme vuonna 2020 perustettu yksityinen säätiö ja Suomen ainutlaatuisten sisävesien puolestapuhuja. Teemme työtä suomalaisen vesiluonnon tilan ja monimuotoisuuden parantamiseksi sekä vesiin liittyvän kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Toimintamme painopisteitä ovat yritysten yhteiskuntavastuun lisääminen, vesiasioiden nostaminen esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vesistöjen käytännön kunnostaminen.

 

Viiden hengen ydinporukkamme kokoontuu noin kerran viikossa työskentelemään Puistokadulle. Toivomme sen lisäävän yhteistyötä samanhenkisten toimijoiden kesken.”

Puistokatu 4:n toimija-alumnit
Jaana Eskola
Jaana Eskola, Uudenmaan liitto

”Työskentelen LuoTo-hankkeessa, jonka tavoitteena on koota koko luovan alan kestävyystyötä ohjaava ohjelma ja etsiä yhteisiä, vaikuttavimpia keinoja ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden edistämiseksi. Hanke kokoaa yhteen luovien alojen parhaat kestävyysratkaisut ja vauhdittaa alan kestävyyssiirtymää. Tämän lisäksi haluamme nostaa esiin taiteen ja kulttuurin merkittävän potentiaalin vaikuttaa kulttuurinmuutokseen ja kestävämpien elämäntapojen omaksumiseen.”

Elina Huumo
Elina Huumo, Mitte Oy

”Työskentelen kestävän kasvun konsulttina ja suunnittelijana, eli suunnittelen toimintamalleja ja palveluita organisaatioiden kestävän kasvun tueksi. Teen töitä vastuullisuudesta inspiroituvien asiakkaiden kanssa, joilla on tavoitteena muuttaa tekemistään kestävämpään suuntaan.

 

Minulla oli kunnia olla osa Puistokatu 4:n yhteisöä, joka vastasi tarpeisiini loistavasti. Erilaisten yhteisöjen rooli aikamme isojen ongelmien ratkaisemisessa tulee olemaan valtava. Uusin tutkimustieto, kiinnostavat tapahtumat, innostava yhteisö ja kauniit tilat – nämä asiat kuvaavat minulle Puistokatua parhaiten. Kiitos kun sain olla mukana!”

Lasse Lindqvist
Lasse Lindqvist, ANDx

ANDx on yritysjohdon konsultointipalvelu, jonka keskeisenä ajatuksena on yritysten liiketoimintojen kehittäminen kestävämpään suuntaan. Teemme töitä yritysten johtoryhmien ja toimitusjohtajien kanssa. Kehittämällä yritysten ydinliiketoimintamalleja vihreämmille poluille, pystymme saavuttamaan suurempia ekologisia vaikutuksia kuin pelkillä kestävän kehityksen projekteilla.”

Erik Nyroos
Erik Nyroos, Uudenmaan liitto

”Työskentelen Uudenmaan liitolla SILTA-hankkeessa, jonka tarkoituksena on vauhdittaa kuntien, erityisesti pienten ja keskisuurten, ilmastotyötä. Avullamme kunnat ovat esimerkiksi ottaneet hiilineutraaliustavoitteita strategioihinsa, käynnistäneet ilmasto-ohjelmia ja saaneet hankerahoitusta ekologisen siirtymän edistämiseen. Uusimaa on maakuntana sitoutunut olemaan hiilineutraali vuonna 2030.

 

Oli jännittävää ja innostavaa olla Puistokadun jäsenenä sen ensimmäisenä toimintavuonna. Talossa kohtasi mahtavia ihmisiä, joilla oli valtava määrä erilaista osaamista ja yhteinen päämäärä kestävästä tulevaisuudesta. Jäsenenä pääsin osallistumaan hienoihin tilaisuuksiin ja oppimaan valtavasti uutta. Talon tunnelmaa jää kaipaamaan, sillä muualla en ole kokenut yhtä avointa ja uteliasta fiilistä!”