Mene takaisin

Puistokatu 4:ssä surisee 20 000 tutkimusapulaista – hankkeessa kartoitetaan Kaivopuiston biodiversiteettiä

Kun seuraasi liittyy Puistokatu 4:n edustalla tai ravintola Elmin terassilla keltamusta siivekäs, on kyseessä suurella todennäköisyydellä ihka aito tutkimusmehiläinen! 

Lotta Kaila, Aapo Reuter ja Helena Wirta esittelivät mehiläispesää Puistokatu 4:n kesäkauden avajaisissa 6.5.

Puistokatu 4:n pihalle tuodun mehiläispesän asukit toimivat tutkimusapulaisina hankkeessa, jonka ideana on hunajaa tutkimalla hahmottaa Kaivopuiston alueen biodiversiteettiä.

“Löydämme hunajasta niin kasvien, bakteerien kuin sienienkin DNA:ta. Voimme esimerkiksi nähdä siitä, millaisia kukkivia kasveja Puistokadun ympäristö tarhamehiläisille tarjoaa kesän eri vaiheissa ja missä määrin”, kertoo hankkeen tutkija Lotta Kaila, joka työskentelee Puistokatu 4:n Tiedevintillä.

Kerätyn tiedon avulla ryhmä voi esimerkiksi ehdottaa Puistokadun ympäristöön juuri niitä pölyttäjien ravintokasveja, joita alueelta puuttuu.

“Tutkimusmehiläiset ovat mitä oivallisin tapa kertoa pölyttäjien ja tutkimustiedon roolista ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentumisessa. Puistokatu 4:n rahoittajien Tiina ja Antti Herlinin säätiön ja Nesslingin säätiön tavoitteena on tutkitun tiedon jalkauttaminen planeetan parhaaksi, ja Puistokadun tutkimusmehiläiset toteuttavat tätä mahtavalla tavalla!”, Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja Minttu Jaakkola iloitsee.

 

Mehiläispesän Puistokatu 4:ään toimitti HumbleBee Housing Project.

Kulinaristisia nautintoja ja tiedon levittämistä

Tutkimusdatan lisäksi Puistokatu 4:n mehiläiset tuottavat herkullista hunajaa. Kun hankkeen hunaja-analyysi valmistuu syksyllä, on Puistokatu 4:ssä mahdollista järjestää hunajatastingeja, joissa kerrotaan tutkimusmehiläisten keräämän hunajan avulla saaduista tuloksista. 

Lisäksi tutkimuspesän kautta voidaan kertoa esimerkiksi koululaisryhmille luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ihmiselle sekä muulle luonnolle.

“Toivomme, että tulevaisuudessa tutkimusmehiläiset valtaavat kaupunkialueita Puistokatua laajemminkin. Suuremman datan avulla voimme tehdä tulkintoja kaupunkirakenteista ja siitä, miten niistä saisi kestävämpiä sekä planeetan, ihmisten että muiden lajien kannalta”, Lotta Kaila summaa.

Hankkeen jäsenet:

Lotta Kaila, Helsingin yliopisto
Tiina Rinne, Aalto yliopisto
Helena Wirta, Helsingin yliopisto
Aapo Reuter, Humblebee Housing Project