Puistokadun perustaja Anna Herlin: “Minun ajatukseeni hyvästä elämästä kuuluu omien etuoikeuksien ja vallan tarkastelu ja käyttäminen yhteiseksi hyväksi”
Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehitysjohtaja Anna Herlin uskoo, että monille riittämättömyyden tai ulkopuolisuuden tunne on yksi isoimmista tulpista toiminnan aloittamiselle. Samalla hän on sitä mieltä, että ne kenellä on enemmän etuoikeuksia ja valtaa, saisivat käyttää sitä erityisesti muiden hyväksi. Nyt hän rakentaa tilaa, jossa jokainen pääsee tunnistamaan omat vaikutusmahdollisuutensa ekologisessa kriisissä.
Miltä näyttää tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus sinulle?
Minä tavoittelen tulevaisuutta, jossa sekä minä että kasvattamani ihmistaimet ja lopulta kaikki maapallon asukkaat ymmärrämme, missä ja millä kokonaisvaikutuksilla hyvinvointimme syntyy: yhteydessä muun luonnon ja muiden ihmisten kanssa. Haluan että jokaisella olisi mahdollisuudet tehdä valintoja elämän tärkeillä osa-alueilla. Että valintoihin liittyvät mittasuhteet olisi helppo hahmottaa ja omista valinnoista seuraisi rauha ja onni. Että vaalisimme yhdessä ilolla ja ylpeydellä meitä ylläpitävää elämänverkkoa. Kuulun tosi etuoikeutettuun ihmisryhmään, ja haluan myös kantaa siihen kuuluvan vastuun ihan viimeistä pisaraa myöten, omien voimavarojen sallimissa rajoissa.
Tästä on vaikeaa puhua kuulostamatta kovin haaveelliselta, mutta olisipa hullun ihanaa herätä muutaman vuoden kuluttua sellaiseen aamuun, jolloin päivän lehdessä kerrottaisiin poliittisista päätöksistä, jotka on tehty kunnioittaen tulevien sukupolvien sekä esimerkiksi globaalin etelän oikeutta hyvään elämään.
Konkreettisempina esimerkkeinä haaveilen pienestä kollektiivisesta radikalisoitumisesta esimerkiksi pikamuodin, lentämisen päästöjen ja muun ylenpalttisen kulutuksen suhteen sekä rakenteiden tasolla luontoarvoja paljon paremmin suojaavasta sääntelystä.
Entä hyvä elämä?
Kaikki lähtee kuulumisen kokemuksesta: Olen osa yhteisöä ja osa ympäristöä. Koronavuoden aiheuttama ikävä ison perheen, ystävien ja työyhteisön pariin osoittivat kuulumisen merkityksen minullekin. Luonnossa hengailulle sosiaalisilta menoilta vapautunut aika auttoi näkemään yhä vain vahvemmin luonnon merkityksen kaikelle hyvinvoinnille. Kuulumisen tunne edellyttää merkityksellisyyden kokemusta: “Minulla on tälle yhteisölle annettavaa, koska X”. Olen aina viihtynyt hyvin myös yksin, ja pidän asiakokonaisuuksiin ja päätöksentekoon yksin syventymisestä. Mutta senkin tehtyäni kaipaan jakamista, rikastamista ja kyseenalaistamista, uusia oivalluksia, joita syntyy vain muiden kanssa yhdessä. Tasapaino yksin ja yhdessäolon sekä luonnon kanssa on siis minulle hyvän elämän edellytys.
Hyvän elämän pitää olla myös hyvin eletty. Koska minulla on monenlaisia etuoikeuksia ja valtaa, kuuluu hyvään elämääni myös niiden tarkastelu ja käyttäminen yhteiseksi hyväksi. Oletteko nähneet Sylvia Duckworthin kuvahahmotelman etuoikeuksista yhteiskunnassa? Tämän herättelevän kuvan ja monien muiden määritelmien perusteella voin sijoittaa itseni – sukupuolta lukuunottamatta – erittäin etuoikeutettujen joukkoon, ja mielestäni ihan erityisesti jokaisen sinne syntymään sattuneen tulisi käyttää etuoikeuksiaan kaikille paremman nykyisyyden ja tulevaisuuden hyväksi. Tapoja on monia, ja muun muassa niiden tunnistamista varten Puistokatu 4 on perustettu.
Nice-to-have -tasolla luen erityisen hyvään elämään kauneutta ja harmoniaa, kaipaan liikettä ja uusien paikkojen näkemistä. Mutta minulle on yhä selvempää, että näitä kaikkia voi ja pitäisikin saavuttaa ilman rahan tai etenkään kaikille yhteisten luonnonvarojen suurta kuluttamista. Kauneuden kaipuun ei tarvitse johtaa keittiöremonttiin, eikä uutta seikkailua tarvitse lähteä etsimään lähtökohtaisesti lentäen, ainakaan niiden jotka ovat jo kerryttäneet elämänsä lentokilometrejä ja nähneet maailmaa, ainakaan niin kauan kuin lentämisen päästöt ovat niin kolossaalisia. Seikkailuja soisin kyllä mielelläni kaikille, ja toivonkin todella että muun muassa liikkumisen päästöt saataisiin leikattua jo lähivuosina. Pitäisikö meidän vaatia ja jouduttaa suuria muutoksia jo paljon äänekkäämmin?
Mikä herätti sinussa halun kysyä näitä kysymyksiä?
Vastaan itse retoriseen kysymykseeni muutoksen jouduttamisesta: pitäisi! Miten yhteiskunnallinen muutos tapahtuu? Se on vaikeampi kysymys. Siitä osaan kertoa, miten muutokset ovat minussa tapahtuneet. Muiden tulokulmia ja motiiveja voi – ja kannattaa – vain yrittää ymmärtää. Olen itse kasvanut luonnon ja muiden lajien ympärillä, maatilalla. Vanhempieni ammatit, maanviljelijä ja opettaja, eivät välttämättä olisi 1980–90-luvuilla merkinneet taloudellista vakautta, mutta toki taustalla oli jo lapsuudessani suvun hissiyhtiö KONE, jonka pääomistajiin perheeni edelleen kuuluu. Lapsuudenperheeni kohtuullisuutta korostava kulttuuri ja elämäntapa ei siis kummunnut suoraan toimeentulon turvaamisesta. Jostain se silti kumpusi, ja hyvä niin.
En siitä huolimatta ole elänyt omaa aikuiselämääni erityisen ekologisesti. Olemme käyneet ikäisteni kesken paljon keskusteluja siitä, miten 1990-luvun lapsille välittynyt materian itseisarvo on ollut vaikeasti poisopittava oletus. Minusta onkin tärkeää nähdä ja muistaa, että ei meistä kenelläkään ole fiksattua, järkähtämätöntä ekologisuuden tai moraalin tasoa. Kuten Puistokatu 4:n huoneentauluissakin todetaan: me olemme kaikki kytköksissä toisiimme, ja sitä myöten vaikutamme kaikki toisiimme. Myös kaikki elämäntapahtumat vaikuttavat meihin, ja tiedon määrä sekä tavat, joilla tiedolla altistumme, vaikuttavat meihin. Läheistemme ja arvostamiemme ihmisten näkemykset ja kokemukset vaikuttavat meihin. Median representaatiot vaikuttavat meihin.
Itse havahduin ympäristökriisin mittaluokkiin ja tilanteen vakavuuteen kunnolla vasta säätiön perustamisen ja toiminnan kautta 2010-luvulla. Nyt tiedän jo niin paljon, että usein aivoja pakottaa ja sydäntä kalvaa, enkä siltikään aina osaa, muista tai jaksa elää joka hetkeä kuten saarnaan. Ajattelen, että olennaista olisi planeetan tason mittakaavan ymmärtäminen ja omien vaikuttamisen mahdollisuuksien tarkasteleminen. Näitä kysymyksiä on hedelmällistä pohtia! Mietin koko ajan, millaista elämäntapaa normalisoin lapsilleni ja muille. Olen kuitenkin pyrkinyt aktiivisesti pois kroonisesta “en tee tarpeeksi” -mielentilasta, joka ei muuten koske pelkkää luonnonsuojelua. Uskon, että tuo monelle tuttu tunne on yksi toiminnan aloittamisen ja tapojen muuttamisen aika yleinen tulppa. Mittakaavoja on hyvä tarkastella, siinä ainakin minua auttoi alkuun kestävyysaiheiden seuraaminen julkisessa keskustelussa ja esimerkiksi Sitran elämäntapatesti. Kun mittakaavat selkiytyvät ja omien vaikutusmahdollisuuksien tunnistamisessa ja aktivoinnissa pääsee vauhtiin, on suunta selkeä ja virtaakin riittää.
Nykyään suurin haaveeni on nähdä elinaikanani merkittävä globaali käänne ihmiskunnan kollektiivisessa luontosuhteessa. Siksi haluan kysyä näitä kysymyksiä: haluaisin saada muut etuoikeutetuissa ja eri tavoin valtaa pitävissä asemissa olevat ihmiset pysähtymään kanssani tulevaisuuden rakennuspalikoiden eteen ja jakamaan ajatuksiaan rauhassa. Parhaassa tapauksessa radikalisoitumaan, edes ihan pikkuisin askelin.
Miksi Puistokatu 4 perustettiin?
Lähtökohta on miekkarien banderolleista tuttu: Meillä on vain tämä yksi planeetta. Meillä on myös enemmän kuin riittävästi tietoa siitä, miten sen ekosysteemit toimivat ja mikä hyvinvointiamme ylläpitää. Silti suomalaiset käyttävät vuodessa luonnonvaroja lähes nelinkertaisesti niiden uusiutumiskyvyn verran. Sama tahti muissa länsimaissa. Tiede on ihan selkeää: toimimme käsittämättömän kestämättömästi! Koen, että Puistokadulla ollaan täyttämässä tosi olennaista roolia ympäristötoimien etenemisen suhteen. Mittakaavaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on vaikea pohtia yksin ja yhdistää muiden toimiin. Meillä pitää olla paikkoja ja toimijoita, jotka voivat kanavoida ja suorastaan villiinnyttää erilaisten yksittäisten tahojen ratkaisuhalukkuutta tehokkaasti yhteiseen suuntaan. Ajattelemme, että jokaisen politiikan, agendan ja jurnutuksen takana on ihminen (tai joukko ihmisiä), jolla on aina validit syyt muodostaa mielipiteensä ja arvopohjansa omasta tulokulmastaan. Keskustelu ei etene, ellemme aktiivisesti toisiamme ja erilaisia tulokulmiamme kunnioittaen lähde rakentamaan tulevaisuutta, joka näyttäytyy kaikille tavoittelemisen arvoisena ja jonka rakentamisessa kaikki ovat osallisina.
Millaiselta tuntuu rakentaa yhteisöä?
En tiedä mitään parempaa. Miten se onkin aina ollut minusta niin tyydyttävää, nähdä kun ihmiset syttyvät uusista kohtaamisista, uusista jutuista, asettuvat taloksi, ottavat asioita yhdessä omakseen. Puistokatu 4 on avannut ääntään maaliskuusta 2021 alkaen, ja on ollut ihanaa nähdä, miten sen ympärille on kasvanut yhä uusissa kehissä yhteisö, joka jakaa janomme kunnioittavaan ja avoimeen keskusteluun ja rehelliseen oman roolin tutkiskeluun.
Missä Puistokatu 4 on vuonna 2025?
Meillä on sellainen, toistaiseksi sisäisenä vitsinä pysytellyt ajatus pyramidihuijauksesta, johon ihminen haluaa haksahtaa. Kaiken sälän alta löytyy kaikille sellainen hyvä elämä, joka mahtuu planeetan rajoihin. Pelkästään sellaisen elämäntapojen tasapainon etsiminen tuo rauhaa. En tiedä tykkääkö kukaan esimerkiksi siitä, että identifioituu Kuluttajaksi. Me Puistokadulla toivomme että voisimme kaikki identifioitua Planeetan puolustajiksi, ja saada siitä rauhaa sekä voimaa muuttaa myös rakenteita. Toivon ja uskon siis, että vuonna 2025 Puistokatu 4 on planeetan puolustajien laaja kansainvälinen, elinvoimainen ja toiveikas yhteisö.
Keitä etenkin toivot mukaan?
Heitä, joita kiinnostaa, ja heitä, joita ei kiinnosta. Heitä, jotka eivät ole löytäneet omaa kulmaansa ympäristökriisiin tai siitä keskustelemiseen. Heitä, jotka ovat törmänneet ymmärrykseen kestämättömistä elämäntavoista, mutta lamaantuneet keskustelun vihamielisyyteen, tieteellisyyteen, poliitikkojen vaalipelaamiseen tai ihan vain oman arkensa haasteiden alle, ja etsivät tapaa olla mukana tulevaisuuden rakentamisessa. Heitä, joilla on erityisen paljon vaikutusvaltaa, ja heitä, jotka kokevat, että sitä ei ole ollenkaan.
Vinkit vielä kaikille: Mitä pitäisi jatkaa, lopettaa ja aloittaa, että toivo pysyy yllä?
Jatka: Tavoittelemisen arvoisen tulevaisuuden pohtimista. Jos (ja kun) sille harvemmin on arjessa aikaa, niin tule tekemään sitä kanssamme Puistokadulle. Mietitään yhdessä, mitkä ovat omat vipuvartemme, ja aletaan vääntää!
Lopeta: Kokonaan virheiden etsiminen, itsestäsi ja muista. Kukaan ei ole koskaan täysin oikeassa tai täysin väärässä, eikä meistä kenelläkään ole kaikkea absoluuttista tietoa elämästä tai ympäristökriisistä – varsinkaan ympäristökriisistä.
Aloita: Lainaan viisasta Kaisa Kurittua meidän Friendly Demonstration vol. 3:sta: Ala elää sitä sun hyvää elämää juuri tänään!
Haluatko jatkaa Annan ajatuksista? Tule mukaan keskusteluun Puistokadun Instagramissa ja Twitterissä.
Tutustu myös muihin Puistokadun tekijöihin ja lue juttu Mintusta, Ninasta ja Anninasta.
