Minun hyvä elämäni: ”Kannattaa ottaa esimerkkiä maapallon voittajista”
Elämän rajoja tutkiva astrobiologi Lotta Purkamo katsoo maailmankaikkeutta mikrobien näkökulmasta. Niille ihmiskuntaa uhkaava ilmastonmuutos on vain pieni häiriötekijä, jos sitäkään. Tässä blogissa Lotta lainaa oman hyvän elämän määritelmänsä näiltä miljardeja vuosia pallolla porskuttaneilta selviytyjiltä.
Lotta Purkamo on Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija, @MicroecoLotta
Astrobiologina tutkin sitä, mistä elämää löytyy, miten elämä missäkin ympäristössä selviää ja mitä kaikkea elämä kestää. Ihmiskuntaa ja suurta osaa monisoluisesta elämästä uhkaavat monimuotoisuuden hiipuminen ja ilmastonmuutos ovat vain piskuisia häiriötekijöitä – jos niitä katsoo mikrobien näkökulmasta. Elämä maapallolla on alkanut ja tulee loppumaan mikrobeihin. Ne ovat levittäytyneet maapallolla ihan joka paikkaan ja me ihmiset olemme oikeastaan vaan mikrobien kuljetusaluksia, joissa buffetti on auki 24/7.
Mikrobit ovat aina voittajia, koska niiden valtava kestävyys ja sopeutumiskyky ovat muiden eliöiden tavoittamattomissa. Me elämme tässä mikrobien maailmassa oman lyhyen aikamme, joten siitä kannattaa tietenkin ottaa ilo irti. Ja näinhän lajina olemmekin tehneet erityisesti viimeisen vuosisadan. Harmi vaan, että se on tapahtunut aika pitkälti planeetan hyvinvoinnin ja kestokyvyn kustannuksella.
Olen myöhäistä sukupolvi X:ää, syntynyt 1980, kasvanut sekä nousukauden että laman aikana ja aikuistunut kaiken yltäkylläisyyden keskellä hyvinvointi-Suomessa. Omana elinaikanani hiilidioksidipäästöt ovat moninkertaistuneet, lämpöennätyksiä rikottu kerta toisensa perään, monta nisäkäs-, sammakko- ja lintulajia, puhumattakaan ötököistä on ajettu sukupuuttoon tai sukupuuton partaalle. Metsiä on hakattu, vesistöjä kuivatettu, elinympäristöjä tuhottu maalla ja merellä ennennäkemättömällä mittakaavalla, voimien tunnossa ja suurella innolla. Kysymys kuuluukin nyt, voinko minä, me ja tulevat sukupolvet luopua jo saavutetuista eduista? Voimmeko uudelleenmääritellä tarpeemme maapallon elinkelpoisuuden ylläpitämiseksi? Vai lähdemmekö toteuttamaan antroposentristä dystopiaa pysymällä loputtoman talouskasvun ja jatkuvan kuluttamisen tiellä?
Synkältä näyttää, vaikka yritän olla optimisti. Onneksi pienet valonpilkahdukset luovat toivoa. Puutarhassa ja palstalla kuopsuttaminen, sissipuutarhurina niitynsiementen kylväminen vielä nurmettomille alueille ja kirjosiepon pönttöpuuhien seuraaminen mökillä tuovat maailmantuskaan helpotusta. Valopilkuiksi lasken myös taloyhtiössä hiljalleen tapahtuvan asennemuutoksen latauspisteiden hyödyllisyydestä, joka kertoo samalla autokannan sähköistymisestä, ja energiantuotannon lakimuutokset, joilla helpotetaan sähkön pientuotantoa. Korona-aika on tuonut lyhyessä ajassa isoja muutoksia työelämään ja lisännyt ihmisten kosketusta lähiluontoon.
Millaista voisi olla hyvä elämä ja tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus?
Kallioperän mikrobeista luennoidessani kerron opiskelijoille, mitä mikrobit tarvitsevat elääkseen hyvää elämää: tilaa, vettä, ravintoa, sopivan lämpötilan ja kavereita. Nämä menevät aika mukavasti yksiin myös ihmisten perustarpeiden kanssa. Mikrobit tarvitsevat toisia mikrobeja kierrättääkseen energiaa mahdollisimman tehokkaasti, ja selvitäkseen ympäristön muutoksista. Mikrobiyhteisössä toisen jäte on aina jonkun toisen ruoka. Ihmiskunta voisi ottaa mikrobien kiertotaloudesta esimerkkiä, ja hyvää kehitystä tällä saralla tapahtuukin jatkuvasti. Myös ihan arkisessa elämässä meidän kannattaa ottaa mikrobien yhteistyöstä oppia: taloyhtiöille yhteiset porakoneet, vohveliraudat, yhteiskäyttöautot ja haravat. Kirjastoista voisi kirjojen lisäksi lainata ompelukoneen tai sirkkelin. Kuntien yleiset tilat olisivat mahdollisimman tehokkaassa käytössä muulloinkin kuin virka-aikoina.
Toivon, että tulevaisuudessa kaupungeissa asutaan tiiviisti, jotta tulevaisuuden vanhoille metsille jää paljon tilaa, ja kaupunkien asukkaat saavat nauttia lähiluonnosta. Toivon, että maailman vesivarat olisivat tulevaisuudessa yleishyödyllisiä resursseja, eikä niitä valjastettaisi talouskasvun moottoreiksi ja sotien sytykkeiksi. Ravintoon liittyvänä tulevaisuuden tavoitteena pitäisin ehdottomasti eläintuotannon alasajoa. On järkyttävää, että maapallon eläimistä enää 4 % on villejä, loput ovat tuotantoeläimiä ja ihmisiä. Nykyisin eläintuotantoon käytettävä maa-ala voitaisiin osittain vaihtaa kasvituotantoon ja loput metsittää ja jättää villille luonnolle.
Olisi ihanaa, jos tulevaisuudessa työt ehtisi tehdä vaikka neljässä päivässä, ja jokainen meistä käyttäisi yhden päivän viikossa johonkin yleishyödylliseen yhdistystoimintaan, kanssaihmisten auttamiseen, taiteen tekemiseen, toisten opettamiseen tai kohtaamisiin ja keskusteluun kahvikupposen äärellä Puistokatu 4:n kahvilassa.
Kolme asiaa, joihin keskittyä:
Aloita: Kulutuksesta luopuminen
Lopeta: Lihansyönti
Jatka: Itsesi ja muiden sivistäminen
Haluatko Puistokadun uutiset ja tapahtumakutsut suoraan sähköpostiisi? Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje Puistokadun Perjantai tästä.
