Miksi sormella osoittelu ei ympäristöasioissa kannata, Erätauko-säätiön Laura Arikka?
Laura Arikkaa, jos ketä, voi kutsua kuuntelemisen ja dialogin erityisasiantuntijaksi. Hän luotsaa Erätauko-säätiötä, joka edistää rakentavaa ja tasavertaista yhteiskunnallista keskustelua ja on juuri kirjoittanut dialogista myös käytännönläheisen kirjan. Tässä haastattelussa hän kertoo, miten välillä hyvinkin yksinkertaisiin asioihin jumittuvia ympäristökeskusteluja saataisiin syvällisemmiksi.
Aloitetaan käsitteistä. Miten keskustelun ja kuuntelun asiantuntija, Erätauko-säätiön johtaja, Laura Arikka lähestyy tavoittelemisen arvoista tulevaisuutta ja ekologista kriisiä?
“Ajattelen, että ekologinen kestävyys ja siihen liittyvät elämäntapavalinnat liittyvät tavoiteltavaan tulevaisuuteemme. Ajattelen myös, että täydellistä tasoa tässä ei kenenkään osalta ole – kaikki me olemme vain ihmisiä. Haluan uskoa, että kaikki pyrkivät tekemään parhaansa niillä toimilla, joita itse voi tehdä,” Arikka aloittaa.
Hyvä, otetaan armollisuus mukaan kyytiin heti ensimmäiseltä pysäkiltä. Kestävän elämäntyylin tavoittelussa voi olla Arikan mukaan erilaisia tasoja. Jokaisen elämästä löytyy asioita, joihin voi vaikuttaa ja joihin myös haluaa vaikuttaa. Sen ohella kestäviin elämäntapoihin liittyy asioita, joihin emme vaikuta, vaikka voisimmekin – ja sitten on vielä ne asiat, joihin emme edes voi vaikuttaa.
“Ei ehkä kannata lähteä siitä, että osoitamme toinen toisiamme sormella ja mietimme, mitä muiden pitäisi tehdä, vaan lähdetään liikkeelle omasta itsestä. Pidetään mukana myös empatia ja ymmärrys siitä, että elämän todellisuudet ovat erilaisia”, hän sanoo.
Laura Arikalla on vahvasti työnkin kautta tullutta kokemusta ihmismielen monikerroksisuudesta, ja kuinka emme aina tee sitä, mikä olisi meille tai luomakunnalle parhaaksi.
“Nämä eivät ole aina ihan nopeita juttuja. Vaikka ymmärtäisimme että okei, tämä liittyy omaan hyvinvointiini, ympäristön hyvinvointiin, mahdollisesti myös yhteiskunnan hyvinvointiin, emme toimi järkipohjaisesti vaan välillä vahvasti tunteella ja elämäntilanteen mukaan.”
On tärkeää hyväksyä ahdistus
Laura Arikka ottaa puheeksi itselleen erityisen rakkaan asian, Itämeren ja sen kuormittuneen tilan. Vaikka Itämeri on muuttunutkin parempaan suuntaan, halua olisi vaikuttaa sen tervehtymiseen vielä enemmän.
“Kun lähdemme ensi toukokuussa Saaristomerelle purjeveneellä, kuten joka vuosi, näen taas Itämeren tilan. Kuljen keskellä merta ja näen, että meri ei voi hyvin. Itselläni on vain rajalliset vaikutusmahdollisuudet tilanteeseen. Silloin tulee kaipuu päätöksentekijöihin ja tieteeseen. Vaikka kirjani nimi on Dialogi pelastaa maailman, niin välillä ajattelen kyllä, että insinööri pelastaa maailman”, Arikka naurahtaa.
“Tässä tarvitaan päätöksentekijöihin ja tieteilijöiden ja insinöörien ja maanviljelijöiden ja kaikkien yhteistyötä siinä, että ratkaisu löytyy. Minä olen siinä yksi hippunen. Vaikka olen onneksi toiveikas, että loppuviimein Itämeren tilannekin saadaan ratkaistua, ymmärrän myös ihmisiä, joille herää epätoivon ja ahdistuksen tunteita siitä, että asiaan ei oikein itse pysty vaikuttamaan.”
Tunne omien vaikutusmahdollisuuksien rajallisuudesta ja hallinnan häviämisestä voivat lamaannuttaa. Miten toivon voi silti säilyttää, tai miten toivoa voisi luoda lisää?
Arikalle toivoa luo se, että vaikka itsellä ei olisi johonkin keinoja, voi katsetta ympärille kääntämällä havaita, että jollakin toisella on. On myös tervettä hyväksyä se, että ihmisten toiminnan motiivit ovat huiman erilaisia.
Toiset alkavat toimia, koska pelkäävät – tästä puhutaan paljon juuri ilmastonmuutoksen yhteydessä. Toiset saa liikkeelle se, että pääsee liittymään mukaan innostavaan ja kekseliääseen uuteen juttuun. Toisia motivoi terveysasiat ja ne nousevat usein esiin kestävän tulevaisuuden ja hyvän elämän keskusteluissa. Toisaalta uhattu terveys – tai muu elämän kriisi – saa usein tekemään isoja elämänmuutoksia.
Yksi juttu on kuitenkin tärkeä muistaa ympäristökeskustelussa ja Puistokatu 4:lle keskeisissä hyvään elämään liittyvissä keskusteluteemoissa. Ne tulevat hyvin lähelle henkilökohtaisia valintoja ja arkeamme.
“Tällaiset hyvin merkitykselliset teemat liittyvät suoraan omaan ja läheistemme elämäntapaan – ja silloin ne herättävät myös tunteita. Jos joku ryhtyy arvioimaan ja arvostelemaan itselle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, sehän herättää vastareaktion. Silloin ei synny hyvää dialogia, vaan vastakkainasettelua ja debatointia. Niillekin demokratiassa on oikea paikkansa. Ne eivät kuitenkaan ole tilanteita, joihin valtaosa ihmisistä toivoo joutuvansa: puolustamaan omaa arkeansa ja elämäntapaansa”, Arikka sanoo.
Puolustuskannalle joutumisen sijaan meiltä löytyy usein halua kertoa enemmän siitä, miksi olemme tehneet tietynlaisia valintoja ja mitä siitä on seurannut. Ja toisaalta minkälaisia valintoja on ylipäätään itsellä mahdollisuus tehdä ja minkälaisia ei. Avainasemassa on se, että maltamme kuunnella. Kun altistumme kuuntelemaan sen sijaan, että lähdemme analysoimaan toista ja kertomaan minkälainen hän on ihmisenä, keskustelussa päästään Arikan mukaan syvemmälle.
“Pystymme esimerkiksi katsomaan toistemme elämää ja arkea paljon laajemmin kuin vain vaikka sen perusteella, ajavatko he millaista autoa ja mitä he syövät, ja montako lasta heillä on – tai muuta tällaista, minkä perusteella me todella nopeasti määrittelemme toisiamme myös sen kestävämmän tulevaisuuden myötä”, Arikka sanoo.
Omassa työssään hän vetää kuuntelemiseen kannustavia Erätauko-keskusteluja henkilökohtaisiin arvoihin osuvista aiheista.
“Tapaan paljon ihmisiä työssäni ja pääsen kuuntelemaan eri sukupolvien ja elämäntyylien edustajia, jotka tulevat ihan todella erilaisilta yhteiskunnan aloilta. Keskusteluista nousee vankka luottamus siihen, että jos on jotain mitä minä en osaa, joku toinen kyllä sen osaa. Ytimessä on rauhoittuminen ja yhteistyön näkeminen – ja sen näkeminen, että tämä on prosessi. Ihmisillä on erilaisia mahdollisuuksia ja osaamista tarttua kestävämmän ja hyvän elämän luomiseen.”
Tuuppaukset vievät eteenpäin
Palataan vielä tavoittelemisen arvoiseen tulevaisuuteen ja siihen, miltä se Laura Arikan mielestä näyttää.
“Ajattelen niin, että tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus olisi mahdollisimman oikeudenmukainen ja sellainen, jossa moniäänisyys ja ihmisten ääni tulee kuulluksi erilaisin tavoin. Toisaalta arvostan paljon tekoja, ja huomaan ja kuulen myös paljon työssäni, että niin arvostavat monet muutkin”, sanoo Arikka.
Hän pohtii, että välillä tarvitaan myös tietynlaista tuuppausta kohti parempaa tulevaisuutta. Yhteiskunnallisin keinoin, lainsäädännön tai suositusten kautta voidaan yhtä lailla vaikuttaa siihen, miten me ihmiset toimimme. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse liittyä siihen, millaisessa taloustodellisuudessa kukin elää tai minkälaisia rangaistuksia erilaisista valinnoista jaetaan. Yksinkertaisen tehokkaita keinoja on jo löytynyt ja niitä keksitään toivottavasti vielä paljon lisää.
“Minusta tosi oivallinen esimerkki on vaikka tämä klassikko, joka sattuu liittymään ruokaan: Jossain vaiheessa lounasravintoloissa vaihdettiin salaatin paikka linjastolla viimeisestä ensimmäiseksi. Kun mulle kerrottiin, että se tehtiin nimenomaan siksi, että kasvisten käyttö lisääntyisi, ajattelin että tämähän on kerrassaan mainio juttu! Kukaan ei toitota mitään, kukaan ei yritä voittaa ketään tai vakuuttaa mitään, eikä kukaan myöskään koeta kertoa, että olet aiemmin toiminut väärin. Muutos on vaan tehty, ilman että kukaan oikein edes tajuaa. Linjasto näyttää periaatteessa edelleen samanlaiselta, sieltä löytyvät edelleen samat vaihtoehdot – mutta tulet vain muuttaneeksi valintojasi.”
Kuuntelun keinoilla myös aiemmin tehdyt teot tulevat näkyviksi ja luottamus muihin kasvaa.
“Mun toiveikas kokemus on liittynyt siihen, että mitä enemmän aikaa on kuunnella, sitä paremmin voimme huomata sen, miten paljon valintoja ihmiset ovat jo tehneet. Sopeutuminen ei ollutkaan ollenkaan vaikeata. Lisäksi ihmisillä on hirveästi ideoita, mitä voitaisiin tehdä yhteiskunnallisella tai paikallisella – tai henkilökohtaisella tasolla.”
Arikka on tulevaisuuden suhteen toiveikas, sillä hän uskoo ihmiskunnan kykyyn tehdä yhteistyötä ja sopeutua.
“Olemme ennenkin selvinneet hirveän monista, hyvin vakavista ongelmista. Vaikka välillä osaamme olla pahoja toisillemme ja olemme toimineet väärin luomakuntaamme kohtaan, kuitenkin edelleen täällä porskutetaan. Olemme uskomattomia sopeutujia ja löydämme myös hyviä tapoja toimia – saan siitä tosi paljon toivoa.” Arikka summaa.
Nappaa annos toivoa ja kuuntele Puistokadun Friendly Demonstration podcasteja Spotifyssä tai Applen Podcast-sovelluksessa.
