Pyysimme kirjailija Rosa Liksomilta ajatuksia hyvästä elämästä ekologisen kriisin keskellä. Tässä Puistokadun postilaatikkoon tipahtanut upea teksti.
Maa kulkee kulkuaan,
se ei ihmistä kaipaa,
Maa kulkee kulkuaan
se yli kaiken käy.
Mitä on tapahtunut.
Me ihmiset olemme oikeuttaneet luonnon herruutemme ainutlaatuisella käsitteellisellä ajattelukyvyllämme ja kyvyllämme käyttää kieltä.
Nykytutkimus on kuitenkin osoittanut saman, minkä jo muinaiset ihmiset tiesivät: myös muut eläinlajit, puut ja kasvit kommunikoivat. Olemme vain kadottaneet kyvyn ymmärtää niiden puhetta. Samalla kun luontosuhteemme on katkennut, olemme menettäneet luontoon liitetyn, ikiaikaisen pyhyyden kokemuksen.
Tämän siteen katkeaminen aiheuttaa ihmiselle ja hänen kumppanilajeilleen suunnatonta kärsimystä ja pahoinvointia.
Kun pysähdymme tutkimaan planeettamme syväaikaa, kaiken elävän – orgaanisen ja epäorgaanisen – intiimi punos piirtyy kirkkaana eteemme. Olemme osa samaa maailmankaikkeutta kuin aavikon ja ikiroudan alle hautautuneet muinaiset eläimet, taivaalla tuikkivat tähdet ja maan uumenissa hioutuneet mineraalit.
Miten eteenpäin.
Ihmisen ja nyt elävien muiden lajien tulevaisuuden planeettamme pinnalla ratkaisee ihminen. Jos ihminen pystyy ymmärtämään ja sisäistämään kolme tosiasiaa, se välttää muiden lajien ja lopuksi itsensä tuhon. Jos ihminen ymmärtää ja sisäistää olevansa yksi laji muiden lajien joukossa ja palauttaa itsensä ihmiselle kuuluvaan ekologiseen lokeroon, olemme matkalla kohti tasapainoisempaa tulevaisuutta. Jos ihminen ymmärtää ja sisäistää tosiasian, että luonto ei tarvitse ihmistä vaan ihminen tarvitsee elääkseen luontoa, olemme matkalla kohti planeettamme ekologista tasapainoa. Jos ihminen ymmärtää ja sisäistää yksinkertaisen totuuden; ihminen itse voi hyvin vain jos ekosysteemi, joka kannattelee elämäämme voi hyvin, kaikki muut ongelmat maapallollamme ratkeavat dominoefektin lailla.
Mitä on hyvä elämä.
Hyvä elämä pohjautuu rakennustyölle. Ihmisen tehtävänä on korjata ja rakentaa uudelleen se, mitä olemme viimevuosisatojen aikana tuhonneet. Hyvä elämä koostuu kamppailusta kaikkien lajien tasavertaisuuteen pohjautuvan luontosuhteemme palauttamiseksi, luontoon liitetyn pyhän käsitteen löytämisestä uudelleen, ja elämäntapamme suhteuttamisesta planeettamme ekologisen tasapainon vaatimuksiin.
Mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti sinussa? Osallistu keskusteluun Puistokadun Instagramissa ja Twitterissä.