Hitaampi parempi? – Puistokatu 4:n tutkijat keskustelevat hitaamman tekemisen mahdollisuuksista alati kiihtyvässä työelämässä
Hidas akatemia on kansainvälisen tutkijayhteisön kannattama liike, joka kritisoi ennen kaikkea uusliberalistista yliopistokehitystä: kilpajuoksua rahoituksista, pikaisesti sovellettavista tuotoksista ja julkaisumääristä. Puistokatu 4:n epävirallisen Hidas akatemia -verkoston tutkijajäsenet Henna Juusola ja Linda Majander pohtivat Keskusteluja Puistokadulta -sarjan neljännessä osassa kollektiivista hidastamisesta vaihtoehtona jatkuvan kasvun ihanteelle.
HENNA JUUSOLA: Järjestimme Puistokadulla syyskuussa Hidas akatemia -paneelikeskustelun, ja yllätyksekseni paikalle tuli talon täydeltä yleisöä. Mistä näin iso kiinnostus hidasta akatemiaa kohtaan mielestäsi kertoo?
LINDA MAJANDER: Ehkä ennen kaikkea kollektiivisesta kyllästymisestä työkulttuuriimme? Yliopistojen työntekijöiltä odotetaan epärealistisia suorituksia kovassa kiireessä ja prekaareissa työskentelyolosuhteissa.
HENNA: On myös tärkeä huomata, että tämä kiihtyvyyden ilmiö ei ole pelkästään yliopistoyhteisöjen aikalaisvitsaus, vaan työn hektisyys ja kiire heijastaa laajempia yhteiskunnallisia trendejä.
LINDA: Työsuhteiden prekaaristuminen on tosiaan kiihtynyt muuallakin kuin akateemisessa maailmassa. Siksi olisi tärkeää käydä laajempaa keskustelua, miten se vaikuttaa yksilöiden hyvinvointiin ja miten yhteisöt voisivat tukea yksilöitä tällaisissa tilanteissa. Hidastaminen on välttämätöntä, jotta meille jää aikaa pysähtyä kohtaamaan toisiamme ja miettimään, mikä tekee elämästämme hyvää. Onhan oma hyvinvointimme riippuvaista koko planeetan hyvinvoinnista.
HENNA: Hitaammalla tekemisellä on tosiaan selkeä yhtymäkohta ekologiseen kestävyyteen. Jäin pohtimaan, miten kiirekulttuuri voi huomaamatta paitsi murentaa yhteisöllistä vuorovaikutusta, myös laajemmin vaikuttaa käsitykseemme siitä, mitä on hyvä ja tavoittelemisen arvoinen elämä. Samalla se kaventaa kykyämme hahmottaa, miten voimme sen saavuttaa. Tutkimuksissa on tuotu esille, miten suoritusta ja tuottavuutta korostava ideaali pystyvästä työmarkkinakansalaisesta hankaloittaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Mikä tällaisessa tilanteessa neuvoksi?
LINDA: Professori Arto O. Salonen muistutti paneelikeskustelussa, että meidän tulisi pysähtyä miettimään, mitkä ovat niitä luovuttamattomia arvoja, jotka tekevät elämästämme merkityksellistä ja hyvää, ja tulevatko nämä arvot esille toiminnassamme. Onkin sitten toinen kysymys, mitä yksilöt voivat tehdä toimintaympäristössään, jos sen käytännöt eivät kohtaa oman arvomaailman kanssa. Toisin sanottuna: millaisia mahdollisuuksia yksilöillä on vaikuttaa rakenteisiin?
HENNA: Minusta olisi tärkeä tunnistaa ainakin se, että emme ole kaikki samalla viivalla. Esimerkiksi työpaikoilla määräaikaisissa työsuhteissa olevilla on aivan erilaiset lähtökohdat edistää asioita kuin vakiintuneessa ja turvatussa asemassa olevilla. Samoin yliopistolla vaikkapa tutkimusryhmien vetäjillä ja väitöskirjatutkijoiden ohjaajilla on tärkeä rooli hitaaseen akatemiaan liittyvien periaatteiden edistämisessä. Haluan kuitenkin ajatella, että vaihtoehtoisten kehityskulkujen ääneen puntaroiminen ja sitä kautta toisenlaisten todellisuuksien näkyväksi tuominen on mahdollista kaikille.
Keskustelun pohjalta tehty kirjoitus Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Herättikö keskustelu ajatuksia? Tervetuloa jatkamaan aiheesta Puistokatu 4:n tutkijalounaalle!
***
Kirjoittajat
Henna Juusola, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto
”Tutkimukseni kytkeytyy ekososiaalisesti kestävän kansainvälisen korkeakoulutuksen edistämiseen ja sitä kautta planetaarisen hyvinvoinnin kannustamiseen laajemmin yhteiskunnassa. Tutkimusasetelmassani keskeistä on ekososiaalisesti reilun kehityksen stimuloiminen tutkimuksen avulla. Sovellan tutkimuksessani etnografian ja diskurssianalyysin perinteisiin nojaavaa neksusanalyysiä. Sen myötä oma tutkijuuteni liittyy myös aktivistitutkimuksen perinteeseen (ns. taisteleva tutkimus).”
Linda Majander, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto
”Käsittelen tutkimuksessani korkeakoulutuksen ja erityisesti sosiaalialan muutostarpeita ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella globaali näkökulma huomioiden. Haluan tutkimuksellani tuoda esiin tiettyjen vakiintuneiden ajatusmalliemme haitallisuutta ekologiselle jälleenrakennukselle sekä etsiä mahdollisuuksia planetaarista hyvinvointia lisäävälle tulevaisuudelle.”
