Puistokatu 4
Mistä kyse?

Tervetuloa Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevaan Puistokatu 4:ään, Tieteen ja toivon taloon! 1800-luvun lopulla rakennettu puuhuvila on paikka planeetan rajoihin mahtuvan hyvän elämän normalisoimiselle.

Jokainen meistä tavoittelee hyvää elämää. Suomalaisten – maailman onnellisimman kansan – hyvä elämä vaatii tällä hetkellä lähes neljän planeetan verran resursseja. Mahduttaaksemme resurssien kulutuksemme planeetan rajoihin, tulee meidän määritellä uudelleen, mitä hyvä elämä meille oikeastaan tarkoittaa. Siis muuttaa normit, jotka ylikulutukseen ajavat. 

Edistämme Puistokatu 4:ssä tätä kulttuurinmuutosta toimimalla alustana tutkimukselle, tapahtumille ja toiminnalle. Uskomme, että muutos tapahtuu ihmisten välisissä kohtaamisissa.

Toimimme kahdella tasolla:

1) Yhteisönä, jonka yli 80 yksilöä jakaa visiomme ja työskentelee yhdessä sen eteen. Jäsenemme valitaan vuosittain hakemusten perusteella, ja he edustavat tutkijoita (tällä hetkellä yli 30 tieteenalalta!), taiteilijoita, liike-elämää, säätiökenttää ja kansalaisjärjestöjä. Lisäksi hanketta rahoittavien säätiöiden, TAH-säätiön ja Maj ja Tor Nesslingin säätiön sekä Ympäristötiedon foorumin työtilat sijaitsevat talossa.

2) Koollekutsujana kaikille, joita ekologisesti kestävämmän tulevaisuuden visiointi kutkuttaa edes hitusen. Järjestämme avoimia tapahtumia sekä kutsuvierastilaisuuksia, vuokraamme tilojamme ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentajille sekä pidämme kaikille ovia auki kirjastoomme sekä talon ensimmäisessä kerroksessa palvelevaan Elm-kortteliravintolaan.

Talo on remontin ohessa entisöity niin, että vierailu onnistuu esteettömästi ja tilat ovat saavutettavia.

Puistokatu 4 -hanketta rahoittavat TAH-säätiö ja Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Kiinteistön omistaa TAH-säätiö.

TALON HISTORIA

Ensimmäinen versio Puistokatu 4:stä valmistui jo 140 vuotta sitten, kun insinööri ja kartanpiirtäjä Carl Henrik Nummelin rakennutti talon itselleen 1870-luvun lopulla. Rakennus tuhoutui kuitenkin kokonaan tulipalossa vuonna 1886.

Nykymuotoinen huvila nousi paikalle 1890-luvun alussa. Uudet asukkaat olivat aikansa tunnetuin suomalaisnäyttelijätär Ida Aalberg ja tämän varatuomaripuoliso Lauri Kivekäs.

Huvila muutettiin kouluksi muutaman vuosikymmenen yksityisasuttamisen jälkeen vuonna 1916. Ensin talossa toimi yksityinen Svenska Samskolan (1916–1951) ja sitten Ranskalainen kansakoulu ja lastentarha (1947–1956). Vuonna 1959 Suomen Arkkitehtuurimuseon säätiö vuokrasi Puistokatu 4:n kaupungilta ja käytti taloa seuraavat vuosikymmenet näyttely- ja toimistotilanaan.

2000-luvulle tultaessa talo alkoi kärsiä muun muassa kosteusvaurioista ja lahoavista rakenteista. Arkkitehtuurimuseolla ei ollut varaa tarvittavan laajuisiin kunnostustöihin, ja lopulta museon toiminta siirrettiin muualle.

Vuosikausia lähes autioituneena seisseelle rakennukselle ei tahtonut löytyä ottajia, kunnes tammikuussa 2020 TAH-säätiö osti talon. Syksyllä 2020 alkoivat kunnostustyöt, jotka saatiin päätökseen kesällä 2022.

Lue lisää talon vaiheista ja remontista arkkitehtitoimisto Livadyn rakennushistoriallisesta selvityksestä!

Virpi Suutari: Puistokatu 4 (2021)

”Haluamme Puistokatu 4:n olevan paikka, jossa tutkijat voivat aktivoitua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja jossa tutkittu tieto on vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisryhmien todellisuudessa.”

Minttu Jaakkola, Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja
Minttu Jaakkola, Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja