Mene takaisin
Metsä puilta – Puistokatu 4:n jäsenet Tuuli Sotamaa ja Anna Helaniemi keskustelevat yli 600 000:n suomalaisen metsänomistajan vallasta ja vastuusta
Noin joka yhdeksäs suomalainen omistaa metsää. Puistokatu 4:n toimijajäsenet Anna Helaniemi ja Tuuli Sotamaa pohtivat Keskusteluja Puistokadulta -sarjan yhdeksännessä osassa, mitä metsänomistaminen tarkoittaa maassa, jossa metsien talouskäyttö lisää lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista enemmän kuin mikään muu tekijä.
Anna Helaniemi: 620 000 suomalaista omistaa metsää. Joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, joista edustan yhdenlaista tyyppiesimerkkiä: olen keski-ikäinen korkeakoulutettu kaupunkilainen, jolle puu ei ole ensisijainen toimeentulon lähde. Pienet metsätilamme sijaitsevat hajallaan suvun kotiseuduilla, kaukana kodistani. Metsänhoitopäätöksissä tasapainoilemme nyt sukupolvien erilaisten arvojen ja näkökulmien välillä.
Tuuli Sotamaa: Minä puolestani olen kasvanut ja elänyt vanhojen metsien ympäröimänä. Metsät ovat itselleni aina ensisijaisesti olleet luonnon koti, elämää ylläpitäviä ihmeitä ja paikkoja, jotka haluan tuntea. Tunnen laajojen metsien polut ja ymmärrän, ketkä niillä kulkevat. Olen tutustunut puihin, joissa palokärki on vuosien varrella pesinyt, ja seurannut, kuka kolon seuraavana vuonna asuttaa. Vähitellen monet tuntemistani vanhoista metsistä ovat muuttuneet, osa juuri sukupolvenvaihdosten myötä. Se on saanut minut miettimään, millainen merkitys sillä on, tunteeko metsänomistaja metsänsä myös elävänä ympäristönä – sen erityisyydet, rikkaudet, hauraudet ja vahvuudet.
Anna: Niin. Metsät ja niihin liittyvät käsitykset ja toimintatavat periytyvät usein sukupolvelta toiselle. Asia on ajankohtainen, sillä suomalainen metsänomistaja on keskimäärin jo yli 60-vuotias, ja valtaosa metsistä vaihtaa omistajaa suvun sisällä. Sukupolvenvaihdoksissa syntyy suuri joukko uusia päätöksentekijöitä, jotka vaikuttavat paitsi puuntuotantoon, myös metsäelinympäristöjen säilymiseen. Tutkimuksen mukaan joka viides omistaja haluaisi huomioida luontoarvot nykyistä paremmin, mutta kokee sen käytännössä vaikeaksi. Miten tähän tulisi tarjota tukea?
Tuuli: Itse olen vienyt halukkaita metsänomistajia kävelyille heidän omiin metsiinsä, kertonut elämästä, jonka metsä kätkee sisälleen. Olen esitellyt pökkelöt, joissa töyhtötiaiset pesivät, kertonut lahopuiden rikastuttamasta maaperästä ja kosteista painanteista. Olen piirtänyt karttoja, joihin olen merkinnyt luonnon kannalta erityisiä alueita, keskustellut, kuunnellut ja halunnut ymmärtää millaisista tiedollisista, taloudellisista, ideologisista tai muista lähtökohdista metsänomistaja on tehnyt metsäänsä koskevia suunnitelmia ja päätöksiä. On tiedossa, että kun metsänomistaja oppii tuntemaan oman metsänsä erityispiirteitä ja luontoarvoja, on hän myös halukkaampi ottamaan niitä huomioon metsää koskevissa suunnitelmissaan.
Anna: Kulunut sanonta metsän näkemisestä puilta on kyllä paikallaan juuri tässä. Näkökulman kapeus on paitsi eettinen ongelma, myös riski omankin lajimme tulevaisuuden kannalta, sillä metsien talouskäyttö lisää lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista Suomessa enemmän kuin mikään muu tekijä.
Tuuli: Minusta metsän tuntemisessa on kaksi puolta. On tärkeää nähdä, kuinka paljon elämää metsässä on, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, miten kaikki liittyy toisiinsa ja miksi jokin asia on luonnon kannalta tärkeä. Mitä lahopuujatkumo mahdollistaa, mikä merkitys sienillä on puille ja koko metsälle tai miksi puron varren puusto suojaa vettä lämpenemiseltä ja tuottaa kariketta sen eliöille?
Anna: Juuri niin. Metsänkäytön perintöä tarkastellaan usein siitä näkökulmasta, mitä metsä – ennen kaikkea puut – ovat mahdollistaneet edellisille sukupolville. Tehometsätalous nosti metsäteollisuuden talouden veturiksi, josta yksittäiset metsänomistajat pääsivät puuta myymällä nauttimaan. Meillä on nykyään onneksi paljon tietoa toimista, jotka edistävät luonnon ja elämän vaalimista myös metsätalousmailla. Eikä valinta ole mustavalkoinen suojelun ja avohakkuun välillä: metsänomistaja voi tarttua yksittäisiin toimenpiteisiin kuten suojavyöhykkeiden kasvattamiseen tai laajamittaisempiin – usein taloudellisestikin kompensoituihin – tekoihin kuten metsäyhtiöiden monimuotoisuusbonuksiin tai sertifiointiin. Kaikki ne ovat askelia kohti kestävämpää metsänomistamista.
Tuuli: Ehdottomasti. Siksi ajattelen, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Olennaista olisi huolehtia siitä, ettemme omilla toimillamme köyhdytä elämän mahdollisuuksia, vaan että luonnolla säilyy mahdollisimman laaja potentiaali kehittyä rikkaana myös meidän jälkeemme. Ettemme tähtää vain olemassa olevan säilyttämiseen, vaan siihen, että elämällä säilyy mahdollisimman paljon mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Toivon, että jokainen metsänomistaja pohtisi, mihin kaikkeen hän vaikuttaa omistaessaan metsää. Jos omistamiseen liittyy oikeus päättää metsän tulevaisuudesta, ajattelen, että siihen pitäisi liittyä myös vastuu siitä elämästä, johon nuo päätökset vaikuttavat. Ehkä kaikkein perustavin kysymys onkin: mitä ihminen oikeastaan omistaa, kun hän omistaa metsää ja voiko elävää luontoa ylipäätään ajatella omaisuutena?
Oletko metsänomistaja? Haluaisitko keskustella toisten metsänomistajien kanssa, siitä miten pitää metsästäsi parempaa huolta? Lämpimästi tervetuloa Puistokatu 4:ssä 19.11. järjestettäville Mitä teet metsälläsi? -aftereille!
***
Tuuli Sotamaa on taiteilija ja muotoilija, jonka ajattelun keskiössä on syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen. Parhaillaan Tuuli suunnittelee Suomen luontokeskus Haltian uutta päänäyttelyä, jonka keskiössä ovat luonnon monimuotoisuus ja elämän riippuvuussuhteet. Työssään hänen tavoitteenaan on pysäyttää, herättää uteliaisuutta ja avata tilaa toisin katsomiselle.
Anna Helaniemi on kestävän kehityksen asiantuntija ja yrittäjä Decade of Action Oy:ssä. Anna on työskennellyt pitkään liiketoiminnan kestävyyshaasteiden ja PK-yritysten ympäristövaikutusten parissa. Puistokadulla hän keskittyy metsien kestävään käyttöön ja erityisesti yksityisten metsänomistajien keinoihin vaikuttaa luontokadon pysäyttämiseksi.
