
Puistokatu 4:n kirjastossa on neljä kertaa vuodessa vaihtuva taidenäyttely. Haku ensi vuoden näyttelypaikkoihin on auki 31.10. saakka. Otamme haussa huomioon yksittäiset taiteilijat, ryhmät sekä yhteisöprojektit.

Puistokadun galleriatoiminta on pienimuotoista mutta kekseliästä: perinteisten ripustusten lisäksi tila taipuu videoteosten, installaatioiden ja immersiivisten kokemusten alustaksi. Tarjoamme valituille taiteilijoille apua näyttelyn konseptoinnissa, ripustuksessa, avajaisjärjestelyissä sekä markkinoinnissa.
Gallerian näyttelyt kytkeytyvät vuodenkiertoon ja Puistokatu 4:n huoneentaluihin:
1. Kuullaan toistemme todellisuus
2. Olemme kaikki kytköksissä toisiimme
3. Vaalitaan keskeneräisyyttä
4. Yksi tutkija voi muuttaa maailmaa
Kirjastossa aiemmin esillä olleet näyttelyt:
Puistokatu 4:n ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva kirjasto on kaikille avoin tila, kaupunkilaisten olohuone Kaivarissa. Kirjastossa voi tehdä töitä, selailla kirja- ja lehtikokoelmaa, tai pysähtyä juomaan kupin kahvia ravintola Elmin aukioloaikojen puitteissa. Omia eväitä voi lämmittää tilasta löytyvässä mikrossa. Kirjastosta löytyy myös taiteilija Laura Lehtisen maalaama lasten salamaja täynnä leluja ja askartelutarvikkeita.